Apurahat

Tarkoitus

Fortumin ja Nesteen Säätiö myöntää apurahoja luonnontieteiden, teknillisten tieteiden ja taloustieteiden tutkimus-, opetus- ja kehitystyöhön energia-alalla. Säätiön painopistealueet ovat energiantuotanto,  energiankäyttö ja liikenteen energiaratkaisut liittyen ilmastonmuutoksen hillintään, energiajärjestelmien päästöjen vähentämiseen, joustavuuteen ja asiakasratkaisuihin, liikenteen uusiin vaihtoehtoihin sekä bio- ja kiertotalouden teemoihin. Rakenteiden uudistaminen kestävän kehityksen mukaisesti, poikkitieteellisyys ja sektorirajat ylittävät ratkaisut ovat niin ikään keskeisiä aiheita.

Painopisteet

Tuemme erityisesti suomalaisten yliopistojen väitöskirjatutkimuksia kokovuotisilla apurahoilla. Vuonna 2024 haettavien täysimääräisten ja täysiaikaisten yhden vuoden apurahojen suuruus on 26 000 €.

Vuoden 2024 painopistealueet on esitetty alla. Perehdy niihin ennen kuin täytät hakemuksen.

Painopistealueet 2024

Päätökset apurahoista

Säätiön hallitus tekee päätökset myönnettävistä apurahoista vuosittain kesäkuussa. Päätöksistä ilmoitetaan sähköisen apurahajärjestelmän kautta kesäkuun loppuun mennessä. Apurahojen maksu alkaa elokuussa.

Puhelimitse apurahan myöntämisestä ei anneta tietoja. Säätiö ei perustele antamiaan apurahapäätöksiä.

Tiedot myönnetyistä apurahansaajista julkaistaan Säätiön kotisivuilla. Tieto kielteisestä päätöksestä annetaan myös sähköisen apurahajärjestelmän kautta.

Apurahahakemusten aikataulu

Huhtikuu : normaali haku, kaikille apurahatyypeille. Päätökset kesäkuussa, apurahojen maksujen alkaminen elokuussa.
 

Apurahojen seuraava hakuaika on 2.4.-22.4.2024. Apurahahakemukset tulee olla lähetetty Säätiölle apurahajärjestelmän kautta hakuajan päättymiseen mennessä.

Miten voi hakea

Apurahaa haetaan Säätiön sähköisen apurahajärjestelmän kautta. Linkki järjestelmään löytyy ylävalikosta.

Apurahalajit

Jatko-opinnot (B2)

Henkilökohtainen apuraha voidaan myöntää Säätiön toimialaan kuuluvaa jatko-opiskelua varten korkeakouluissa perustutkinnon suorittaneille henkilöille, joiden tavoitteena on suorittaa lisensiaatin- tai tohtorintutkinto. Apuraha on tarkoitettu päätoimiseen jatko-opiskeluun. Vuonna 2024 henkilökohtainen täysimääräinen apuraha on 26 000 €/vuosi.

Apuraha myönnetään yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Lisensiaatin tutkintoon tähtäävälle hakijalle apuraha voidaan myöntää enintään kolmena vuotena. Tohtorin tutkintoon tähtäävälle hakijalle apuraha voidaan myöntää pääsääntöisesti enintään neljänä vuotena, jonka jälkeen Säätiön hallitus voi myöntää jatkoapurahan vuodeksi kerrallaan. Huom. Mikäli hakija hakee jatkorahoitusta jo aiemmin saamalleen rahoitukselle, on joka vuosi kuitenkin tehtävä täydellinen hakemus, jotta hankkeen jatkoa voidaan rahoittaa.

Jatko-opintojen täysi apuraha maksetaan kerran kuukaudessa 2 166,67 € suuruisina erinä 12 kuukauden ajan apurahansaajan valitsemasta aloitusajankohdasta lähtien. Useampivuotisen apurahan uusi maksuvuosi käynnistyy Säätiön hyväksyttyä apurahansaajan selvityksen työn edistymisestä. Jatko-opintoapurahan viimeisen kahden kuukauden erä (4 333,34 €) maksetaan vasta, kun Säätiö on vastaanottanut kirjallisen väli/loppuraportin sekä valvojan apurahajärjestelmään antaman lausunnon.

Henkilökohtaisen apurahan lisäksi hakija voi hakea apurahaa myös muiden kulujen kattamiseen (esimerkiksi matkat ja laitteet). Nämä muut kulut maksetaan kertaluonteisena maksueränä.

Jatko-opintoapurahan yhteydessä voidaan hakea myös työn suorittamispaikan ja laitteiston käytettäväksi asettavalle laitokselle maksettavaa yleiskustannusavustusta, jonka suuruus on 20 % myönnetystä henkilökohtaisesta apurahasta. Hakemukseen on liitettävä laitoksen johtajan allekirjoittama suostumus työn suorittamisesta ko. laitoksessa. Yleiskustannusavustus maksetaan suoraan laitoksen tilille yhtenä maksueränä.

Väitöskirjaan tähtäävän B2-apurahan saajalle voidaan myöntää sairauskulu-, tapaturma- ja henkivakuutuksen kattava lisäapuraha, jonka maksaa Säätiö. Vakuutusturvaa haetaan hakijalle myönnetyn apurahakauden alusta vuoden ajalle oheisella hakemuslomakkeella (alla). Lue myös liitteenä oleva selostus vakuutusturvasta.

Lisäapurahan hakemuslomake ja valtakirja

Muut henkilökohtaiset apurahat (B3)

Säätiön toimialaan liittyvän pääsääntöisesti kertaluonteisen hankkeen toteuttamiseen tarkoitettu henkilökohtainen apuraha. Hanke voi olla esimerkiksi tutkimustuloksen julkistamiseen liittyvä konferenssimatka.

Sama hakija ei voi hakea yhtä aikaa samaan työhön useampaa kuin yhtä apurahalajia.

Sosiaaliturva

Koska apurahansaaja ei ole työsuhteessa apurahan myöntäjään, apurahat eivät anna työsuhteen tuomaa sosiaaliturvaa. Apurahansaajan on itse huolehdittava eläkemaksuistaan, vakuutuksistaan ym. työsuhteeseen liittyvistä työnantajan velvoitteista apurahakaudella. Apurahat ovat veronalaista tuloa valtion taiteilija-apurahan vuotuisen määrän (1.3.2024 alkaen 26.355,60 €) ylittävältä osalta.

Lakisääteiset vakuutusmaksut sisältyvät vähintään neljän kuukauden taiteelliseen tai tieteelliseen työskentelyyn myönnettäviin apurahoihin. Apurahansaajan tulee varata apurahastaan noin 15 % vakuutusmaksuihin ja huolehtia itse vakuutusten ottamisesta ja maksamisesta. Vakuutushakemuksen saatuaan Mela määrittelee apurahansaajalle vuosityötulon. Ensisijaisesti perusteena on koko Fortumin ja Nesteen Säätiön myöntämän henkilökohtaisen apurahan määrä. MYEL-hakemuksen voi tehdä sähköisesti suoraan netissä osoitteessa www.mela.fi.

Apurahan turvin voi myös työskennellä ulkomailla tietyin edellytyksin. Ulkomailla tapahtuva apurahatyö voidaan vakuuttaa Melassa, jos apurahansaaja kuuluu Suomen sosiaaliturvan piiriin. Suomen sosiaaliturvaan kuulumiseen vaikuttavat muun muassa ulkomailla työskentelyn kesto, työskentelymaa ja maiden väliset sopimukset. Päätöksen Suomen sosiaaliturvaan kuulumisesta antaa työskentelymaasta ja työskentelyn kestosta riippuen joko Eläketurvakeskus tai Kela. Hakemus sosiaaliturvasta kannattaa tehdä samaan aikaan kuin vakuutushakemus Melaan. Lisää tietoa löytyy Melan sivuilta (www.mela.fi).

Velvoitteet

​Apurahansaaja vakuuttaa, että hänen apuraha-anomuksessaan antamansa tiedot ovat oikeita, eikä hän ole jättänyt mitään haussa kysyttyä tietoa antamatta. Hän sitoutuu toteuttamaan hankkeen hakemuksessa esitetyn mukaisesti sekä noudattamaan Fortumin ja Nesteen Säätiön internet-sivuilla dokumentoituja ohjeita sekä myös ilmoittamaan viipymättä Säätiölle, jos apurahan myöntämisen perusteena olevan työn suoritus keskeytyy pysyvästi tai tilapäisesti yli kuukauden ajaksi. Tällöin apurahojen maksaminen keskeytetään. Mikäli työn keskeytyminen jatkuu yli vuoden, keskeytymisen vuoksi maksamatta jäänyt apurahan osa peruuntuu. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti peruuttaa apurahan maksamatta jääneen osan, jolloin Säätiö pidättää itsellään myös oikeuden periä takaisin perusteetta maksetut apurahat.

Jos käy ilmi, että apurahan myöntämiseen vaikuttavia tietoja on vääristelty, salattu tai apurahaa ei ole täysimääräisesti käytetty hakemuksessa mainittuun tarkoitukseen tai apurahaselvitystä ei ole tehty määräaikaan mennessä, apurahan myöntäjällä on oikeus periä apuraha takaisin joko osittain tai kokonaisuudessaan.

Apurahansaaja sitoutuu huolehtimaan eläkemaksuistaan, vakuutuksistaan ja muista mahdollisista työsuhteeseen liittyvistä työnantajan velvoitteista apurahakaudella.

Apurahansaaja suostuu, että Fortumin ja Nesteen Säätiö saa julkaista apurahansaajan nimen, myönnetyn summan ja käyttötarkoituksen lehdessään ja verkkosivuillaan sekä sitoutuu vastaamaan Säätiön vaikuttavuuskyselyyn tarvittaessa.

Top